Onnea Nina!

28.2.2023

Suomen Kääpiöbullterrierit ry onnittelee yhdistyksemme puheenjohtaja Nina Paakkaria Suomen Terrierijärjestö ry:n myöntämästä Hopeisesta ansiomerkistä sekä Kasvattajaplaketista!

"Suomen Terrierijärjestö ry voi myöntää ansiomerkin henkilölle, joka on toiminnallaan jossain järjestön alaisessa yhdistyksessä, tai itse järjestössä toimien osoittanut erityistä aktiivisuutta, sekä on toiminnallaan edesauttanut harrastamansa rodun eteenpäin viemistä.

Toinen, erittäin arvostettu huomionosoitus minkä järjestö voi myöntää, on kasvattajaplaketti. Tämän tunnustuksen arvo on erittäin korkea ja sitä jaetaan tarkkaa harkiten. Tämän tunnustuksen saaminen edellyttää, että kasvattaja on toiminnallaan kohottanut rodun tasoa, kasvatustyö on ollut asianmukaista, sekä Suomen Kennelliiton kasvattajasitoumukseen sitoutunutta.

Suomen Terrierijärjestö ry hallitus on päättänyt myöntää sekä hopeisen ansiomerkin, kuin myös kasvattajaplaketin numero 77 Nina Paakkarille, kennel Bullbugbear's. Kasvattajaplaketin arvoa mittaa myös, että niitä on jaettu Suome Terrierijärjestön perustamisvuoden 1947 jälkeen vain vasta 76 kappaletta.

Nina Paakkari on toiminut esimerkillisesti kasvattamansa rodun eteen ja myös toimiessaan rotuyhdistyksen puheenjohtajana. Hän on toiminnallaan osoittanut sitä aktiivisuutta ja idearikkautta jota rotuyhdistyksissä tarvitaan. Kasvatustyössään hän on ollut moitteeton, sekä toiminut innostavana promoottorina saaden koiran omistajia tutustumaan myös erilaisiin harrastusmuotoihin. Terveyden puolestapuhujana hän on ollut edelläkävijä niin uusien tutkimusmuotojen käyttäjänä, kuin tutkimusten sekä terveyden puolestapuhujana.

Suomen Terrierijärjestö ry onnittelee Nina Paakkaria ja toivottaa menestystä niin kasvatustyössään kuin yhdistystoiminnassa."